|
|
| Nimi: Vappu |
09.06.2014 10:18 |
Talleilua
Sumurinteessä oli kunnon hässäkkä päällä. Halle päätti aloittaa puhtaalta pöydältä ja myydä melkein kaikki hevoset. Ainoastaan Diana, Rebel Queen ja Ruska jäi tallille. Olin menossa Hallen puheille, haluaisin Ruskan omakseni koska Halle mainaisi myydä senkin.
- Hei Halle! huikkasin
- Kas hei! Halle vastasi.
- Mitä aiot nyt? Siis Ruskan kanssa? kysyin.
- Mietin eilen illalla että jos sinä haluaisit sen joko omaksi tai ylläpitoon? Halle sanoi.
- Oikeastiko! huudahdin.
- Jos sinulla ei ole varaa ottaa ylläpitoon tai ostaa omaksi, niin myös vuokraus on mahdollista, Halle hymyili.
- Ehdottomasti kyllä! Soitan vielä äidille, hihkaisin ja menin Ruskan luo.
Silittelin hevosta samalla kun puhuin äidin kanssa puhelimessa. Olin onneksi perheen ainut lapsi joten sain tahdotni läpitse. Kiittelin tuhannen kerran äitiä ja halasin onnenkyyneleet silmissä Ruskaa ja menin kertomaan Hallelle että saisin ottaa Ruskan omaksi.
Kun asiat oli selvitetty, allekirjoitus laitettu lomakkeeseen Ruska oli minun. Saisin tallipaikasta alennusta jos teisin tallitöitä Sumurinteessä. Lähdin hakemaan oria tarhasta, nyt olisi kunnon maastolenkin aika. Ruska oli portilla vastalla ja talutin sen talliin hoidettavaksi.
Harjasin hevosen ja varustin sen ja talutin ulos. Nousin satulaan ja ohjasin Ruskan metsätielle.
Ratsastin paljon liitävää ravia ja Ruska nautti kovasti vauhdikkaasta lenkistä. Niityllä otin kunnon laukkaspurtin ja palasimme kävellen tallille. Meidän pitäisi kuitenkin treenata kenttäkisoihin joten menimme vielä kentälle. Kokosin Ruskan ja aloin työstämäään sitä ravissa. Ruska meni hienosti ja kuunteli apujani. Ratsastin pari laukkaympyrää ja tein väistöjä. Kehuin hevostani ja kävelin loppukäynnit.
Vein Ruskan talliin hoidettavaksi. Riisuin varusteet ja pesin orin viileällä vedellä ja puhdistin kaviot. Ruska nautti pesusta ja nosti ylähuulen hassusti rullalle. Annoin sille namin ja vein ulos tarhaan. Aloin sitten siivoamaan tallia.
Puhdistin aluksi karsinat, joita ei onneksi ollut monta enää kun hevosia oli lähtenyt. Hain karsinoihin puhtita kuivikkeita ja lakaisin käytävän ja vein tavarat paikoilleen. Satulahuoneessa pesin Ruskan ja muiden hevosten varusteita ja järjestelin muutenvain paikkoja. Kävin laittamassa jo iltaheinät valmiiksi ennenkuin lähdin kotiin.
Sori pikainen tarina ja varmasti virheitä :: |
Vastaus:
Ihan hyvä tarina, kuvailua olisi saanut olla enemmän. Lisään nyt Ruskan siis sinun nimiisi :) Saat 50v€ |
|
| Nimi: Vappu |
02.06.2014 21:28 |
Kenttäisoihin harjoittelua
Saavuin kuumana kesäpäivänä Sumurinteeseen. Oli ensimmäinen lomapäivä ja päätin viettää sen ihanasti tallilla Ruskan kanssa. Hevoset olivat ulkona tarhoissa ja huiskuttelivat hännillään ötököitä pois. Menin talliin ja huomasinkin ilokseni että talli ja kaikki karsinat oli siivottu! Ihanaa, eli pääsisin suoraan ratsastamaan. Menin vaihtamaan shortsit pois ratsastushousuihin ja laitoin saappaat jalkaan. Menin varustehuoneeseen ja otin sieltä Ruskan varusteet ja hoitopakin. Vein ne hoitopaikalle ja menin hakemaan hevosen talliin.
Ruska seisoi nätisti paikallaan kun suin sitä. Orille teki hyvää päästä kunnon treeniin ja ilmoitin meidät jo kenttäkisoihin. Toivottavasti osaan ratsastaa silloin kunnolla oria. Nyt täysyisi vaan treenata. Harjasin Ruskan huolella ja puhdistin kaviot. Laitoin etu- ja takajalkoihin suojat ja etusiin putsit. Satuloin ja suitsin Ruskan ja laitoin sille vielä martingaali-rintaremmi yhdistelmän joka oli yleisesti tallin käytössä, pitäisi ostaa oma. Laitoin kypärän päähän, hanskat käteen ja nappasin nurkasta raipan ja talutin Ruskan ulos kentälle.
Kiristin satulavyön ja mittasin jalustimet minulle sopiviksi. Nousin satulaan ja aloin lämmitellä oria. Ruska käveli reippaasti uralla. Käveltyäni alkukäynnit noin kymmenen minuuttia aloin ratsastaa kevyttäravia. Otin ohjat käteen kunnolla ja Ruska tulikin jo kuolaimelle. Laitoin sen tulemaan kunnolla takajaloilta ja liikkumaan kunnolla ympyröillä. Ruska pärski ja se teki hyvin töitä. Yritin keskyttiä omaan istuntaani ja vaihdoin suuntaa ja verkkasin Ruskaa toiseenkin suuntaan ympyröillä. Annoin hiukan raippaa takajaloilla jotta Ruska nostelesi niitä kunnolla. Ruska taipui hyvin ja istun harjoitusraviin ja tein hiukan väistöjä. Ruska kuunteli apujani hienosit ja kehuin sitä. Nostin laukan ja laukkasin muutaman kerran molempiin suuntiin harjoituslaukkaa keskiympyrällä. Kävelytin Ruskaa hetki ja rakensin kentälle esteitä.
Otin ohjat kunnolla käteen ja ratsastin ravissa voltteja. Ori teki rehellisesti töitä ja nostin laukan. Istuin kevyessä istunnassa ja ohjasin orin esteelle. Ylitimme 90cm esteen helposti. Ruska korskui ja heitteli päätään. Tein tiukan voltin jotta saisin Ruskan hyvin tuntumalle. Ruska kuunteli minua hyvin ja kiihdytin suoralla hiukan. Ruska kuunteli apuja hyvin ja teki hyvän pyrähdyksen. Otin sen heti kiinni ja siirsin raviin ja ratsastin pari volttia ja tein väistöjä sekä siirtymisiä. Nostin uudelleen laukan ja hyppäsin 100cm okserin. Ruska hyppäsi hienosti ja treenin jälkeen kävelytin Ruskaa ahkerasti maastossa.
Kiersimme pienen lenkin metsässä käynnissä ja tulimmekin järvelle. Päätin riisua Ruskalta satulan ja apuohjat ja hyppäsin suokin hikiseen selkään. Ohjasin Ruskan viileään veteen. Ruska rakasti vettä ja tykkäsi viilentävästi uinnista. Kahlasimme hetken ja kävimme uimassa ihan kunnolla ringin. Heitin satulan takaisin selkään ja otin vain apuohjat kainaloon ja ratsastin takaisin tallille.
Hoidin Ruskan hyvin tallilla. Riisuin varusteet ja vein ne kuivumaan satulahuoneeseen. Otin suojat pois jaloista ja pesin ne vedellä ja laitoin kuivumaan. Harjasin orin ja puhdistin kaviot. Vein Ruskan takaisin tarhaan ja menin vaihtamaan kuivaa vaatetta ylle.
Siivosin jälkeni tallista ja otin Ruskan varusteet satulahuoneesta ja kannoin ne ulos pöydän ääreen ja otin myös puhdistusvälineet. Pesin varustete hyvin satulasaippualla ja rasvasin valjasrasvalla ja laitoin kuivumaan. Otin satulasta likaisen huovan pois ja vein sen satulahuoneeseen pyykkikoriin. Sillävälin kun varusteet kuivuivat, hain kottikärryt ja menin putsaamaan tarhoja. Hevoset tulivat uteliaana katsomaan, mutta jatkoivat sitten heinien syömistä. Keräsin lannat ja syömättömät heinät kärryihin ja menin tyhjentämään ne lantalaan. Siivottuani kolme tarhaa, menin kokoamaan varusteet ja vein kaikki omille paikoilleen. Kun työt oli tehty lähdin kotiin.
Loppu |
Vastaus:
Tosi hyvä tarina! Saat 80v€ ja kun teit kaikki tehtävät (JES!!) saat 120v€ eli yhteensä 200v€ wow!! :) |
|
| Nimi: Jenny |
31.05.2014 17:53 |
Jatkoa!:D
Helmi hyppäsi hyvin ristikot. Siirryin vähitellen isompiin esteisiin. Ensiksi hyppäsin pari kertaa 50 cm, sitten 70 cm. Helmi oli hyvällä päällä, joten keskityin enemmän omaan asentoon. Pienen alkulämmitelyn jälkeen hyppäsimme radan. Ensin siinä oli noin 60 cm pystyeste. Se ylittyi helposti, joten laukkasimme seuraavalle esteelle. Seuraava este oli pieni muuri. Hyppäsimme sen ja sen jälkeen tuli neljä 60 cm estettä. Helmi epäröi, mutta maiskutin ja puristin hieman pohkeilla. Esteet menivät tosi hyvin. Sen jälkeen menin radan vielä kerran. Ekalla pystyesteellä tuli puomin pudotus, mutta muut esteet taas menivät täydellisesti. Sitten menin pari kertaa ristikon jonka jälkeen siirsin puuskuttavan tamman käyntiin.
Menimme loppukäynnit kiertämällä tallia ympäri. Tallipihassa tulin alas selästä ja nostin jalustimet. Talutin Helmen talliin ja otin siltä varusteet pois. Kuolaimet kävin pesemässä. Vietyäni varusteet paikoilleen harjasin hetken Helmeä. Sitten laitoin sille ostamani turkoosin riimun ja talutin ulos.
Otin samalla oman uuden hevoseni Laran mukaani. Lara kulki kiltisti, mutta hieman hermostuneesti talliin vierelläni. Sillä oli päässään ostamani köysiriimu ja talutin sitä ketjuriimunnarustani. Suunnitelmissa oli vielä kallis satula..<3 Kiinnitin Laran käytävälle ja kävin hakemassa sen sinisen harjapakin. Harjasin rauhallisesti Laran ja putsasin kaviot. Sitten hain pintelit. Kieritin ne Laran jalkoihin. Sitten piti vielä laittaa satula ja suitset. Itse asiassa minua jännitti eka ratsastus uudella hevosellani. Kävin hakemassa ihanat itse ostamani suitset ja laitoin ne Laralle. Lara vastusteli minkä ehti. Vielä satula niin Lara oli valmis.
Vaikka Lara onkin vasta "vieras" minulle, päätin heti mennä treenaamaan maastoesteitä. Suuntasimme pienelle polulle jotka pitkin pääsi maastoesteradalle. Noin 5 minuutin päästä otin ravia, kun polku leveni. Kun polku saapui radalle, otin hieman laukkaa. Lara oli hieman kuuma minulla, joten laukkasin vielä hetken. Sitten ohjasin Laran tukkiesteelle. Lara kieltäytyi heti esteellä. Tipuin Laran kaulalle, mutta menin äkkiä takaisin satulaan.
"Lara nyt kunnolla, jooko?" Sanoin sille rauhoittavalla äänellä.
Lara liikutteli korviaan, mutta suostui laukkaamaan kohti estettä. Puristin pohkeillani Laran kylkiä juuri ennen estettä ja se hyppäsi kauniilla loikalla esteen yli.
"Hyvä tyttö!" kehuin.
Olin mennyt rataa jo kauan. Yhdesti tipuin ja vaaleansiniset ratsastushousut kuraantuivat. Lopetin kuitenkin siihen kun kaikki sujui hyvin. Matkalla takaisin tallille alkoi satamaan, ja ehdimme juuri ja juuri talliin kun alkoi satamaan kaatamalla. Vilkaisin kelloa. 11.30. Aikaa vielä tallilla riittäisi. Otin varusteet pois Laralta ja puin sille sadeloimen. Sitten talutin Laran takaisin tarhaan. Kävin nopeasti hakemassa Helmen sadeloimen ja kävin laittamassa sen Helmelle.
Tallissa otin kottikärryt ja talikon ja vein ne ensiksi Helmen karsinalle. Helmen karsina ei ollut kovinkaan sotkuinen, joten karsinan siivouksessakaan ei kestänyt kauan. Laran karsina oli sotkuisempi. Siinä kesti kauemmin. Siivottuani karsinat menin taukohuoneeseen juomaan ja syömään. Samalla odottelin että sää selkenisi. Silloin kello oli 12.15. Noin kello 12.45 aurinko alkoi paistamaan, joten menin ulos putsaamaan Laran ja Helmen varusteita. Siinä kesti melkein tunti, sillä pesin kaikki varusteet huolellisesti. Vein varusteet paikoilleen ja katsoin taas kelloa. Se näytti tällä kertaa tasan kaksi. Keräsin tavarani ja menin ulos odottamaan kyytiäni.
Loppu :) |
Vastaus:
Hyvä pitkä tarina, olisit aluksi voinut tutustua Laraan rauhassa, mutta ei haittaa :) Saat tästä tarinasta 70v€ + tehtävän suorituksesta 70v€ eli 140v€ yhteensä! Hienoa Jenny |
|
| Nimi: Jenny |
29.05.2014 17:32 |
Satoi kaatamalla kun istuin äitini autossa matkalla tallille. Kello oli 8.30, joten aikaa riittäisi. Vihdoinkin auto kääntyi tutulle hiekkatielle. Sade ropisi autonikkunaan ja kuuntelin kuulokkeista musiikkia. Kun olimme perillä, tungin kuulokkeet taskuihini ja hyppäsin autosta.
-Tulen hakemaan 14.00, äiti huikkasi.
-Juu, vastasin ja lähdin talliin.
Tallissa oli vain Halle siivoamassa karsiinoita.
-Hei uusi hevosenomistaja, Halle hymyili.
-Jep. Ihanaa! hymyilin takaisin.
-Nyt menen treenaamaan kenttäkisoihin, lisäsin.
-Hyvä juttu, Halle vastasi ja jatkoi puuhiaan.
Ensiksi päätin harjoitella Helmellä. Otin Helmen riimun ja narun ja lähdin tarhoille. Tarhoilla kutsuin Helmeä. Tamma ravasi luokseni innoissaan.
-Tunnetko sä jo mut? kysyin Helmeltä innoissani.
Alitin aidat ja laitoin Helmelle riimun päähän ja kiinnitin narun riimuun. Avasin portin ja talutin Helmen talliin, en hoitopuomille koska satoi.
Kun olin harjannut Helmen, kävin hakemassa satulan ja suitset. Nostin satulan tamman selkään ja katsoin että se oli hyvin. Sitten kiristin satulavyön. Helmi hieman peruutti ja luimi, mutta ei onneksi pullistellut. Seuraavaksi laitoin Helmelle suitset. Kun olin valmis talutin Helmen ulos ja nousin selkään.
Tallipihassa laitoin jalustimet sopivin kokoisiksi ja lähdin kentälle. Kentällä oli valmiiksi esteitä, joten ei itse tarvinnut alkaa rakentamaan. Lämmittelin Helmen ja aloin sen jälkeen hypätä ristikkoa.
Jatkuu :(
|
Vastaus:
annan rahat tarinan loputtua :) |
|
| Nimi: Nina |
29.05.2014 12:16 |
Kirjoitan nyt tämän valmennustarinan etten vaan unohda sitä sitten :D
Tulin tallille jo hyvissä ajoin jotta ehtisin puunata Vilman hyvään kuntoon. Tänään oli todella kuuma päivä, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta mutta onneksi tuuli vilvoitteli mukavasti. Vilma oli tarhassa ja hamusi viimeisiä heinänrippeitä maasta. Kävin tervehtimässä tammaa. Vilma nuuhki heti taskuni läpi herkkujen varalta.
- Sori kamu, mutta sä oot aika tuhdissa kunnossa niin ei mitään ylimääräisiä napostluja, naurahdin hupsulle tammalle.
Rapsuttelin Vilmaa hetken kunnes menin talliin. Talissa oli mukavan viileää ja huomasin että ilmoitustaululla oli kenttäratsastuskilpailujen ilmoittautuminen. Ilmoitin oitis minut ja Vilman yhteen luokkaan ja menin sitten siivoamaan tamman karsinaa. Ahkeroin hikiotsalla karsinassa heitellen lantakikkareita kottikärryihin. Työnsin kärryt lantalaan ja hain puhtaita puruja kärryllisen karsinaan. Kyllä nyt Vilman olisi mukava köllötellä. Pyyhkäisin pikaisesti juoma-automaatin ja ruokakipon ennenkuin vein tavarat paikoilleen. Hain varustehuoneesta jo hoitopaikalle Vilman hoitotarvikkeet ja varusteet ja lähdin hakemaan tammaa sisälle.
Harjasin rautiaan kiiltävää karvaa kumisualla. Vilma nautti hoidosta ja lepuutti toista takajalkaa. Pyyhin hiekat ja muut roskat tamman karvasta pölyharjalla. Kampasin jouhet takuista jouhienselvitysainetta apuna käyttäen. Aikani kuluksi tein söpön telin Vilman otsaharjaan. Puhdistin kaviot ja harjasin jalat huolellisesti vielä ja satulankohdan. Käärin vaaleanpunaiset pintelit kaikkiin rautiaan jalkoihin. Vilma alkoi silloin jo herätä, se tiesi että kohta mennään töihin. Laitoin satulan tamman selkään ja laitoin Hallen pyynnöstä kankisuitset. Vilma kuopi jo kärsimättömänä maata joten laitoin kypärän ja hanskat itselleni sekä nappasin kouluraipan mukaan ennenkuin talutin Vilman isolle kentälle.
Kiristin satulavyötä ja laskin jalustimet ennenkuin hyppäsin satulaan. Minulla oli hirvittävän kuuma vaikka ylläni oli valkoinen toppi, beiget ratsastushousut ja saappat. Vilma käveli laiskasti uraa pitkin ja annoin sen venyttää kaulaansa. Pian Halle tuli kentälle ja puhuimme hetken niitä näitä.
- Vilma vaikuttaa aika laiskalta, otappa ohjia jo vähän käteen ja laita käynti läpi tulemaan takaa, Halle sanoi.
Tein työtä käskettyä ja jouduin napauttamaan raipalla pohkeen taakse jotta saisin Vilman hereille. Tamma hakeutui kuolaimelle ja pian tunsin kuinka voima tuli takaa niinkuin sen pitäisikin. Kohta aloimme ravailemaan ja tekemään suuria voltteja.
- Sisäohja kevyenä ja ulko-ohjantuki, Vilma koittaa nyt luistaa töistä, taivuta sisäpohkeen ympäri! Halle huusi.
Vilma pärskyi jo ja teimme ympyrän suurennusta ja pienennystä. Vilma alkoi olla jo aika herkkä avuille. Ympyrällä teimme väistöjä ja Vilma pysyi hyvin suorana ja kuunteli istuntaani. Annoin Vilman kävellä hetken Hallen käskystä tehtävien välissä. Halle kertoi vinkkejä tamman ratsastukseen ja yleensäkkin ratsatamiseen. Kohta jatkoimme ja otin ohjat käteen. Teimme laukkalisäyksiä ja Vilma oli todella energienen. Laukka nousi aika räjähtävästi, mutta tamma pysyi silti hyvin hanskassa. Lisäykset onnistuivat hyvin ja lopuksi teimme avo- ja sulkuväistöjä.
- Istut Nina hiukan vinossa ja se häiritsee Vilmaa, korjaa istunta! Halle huusi
- Nyt on parempi! Tunnetko sinä, Halle huudahti.
Vilma tuntui todella hienolta ja kehuin tammaa. Kuitenkin kohta lopetimme vaikka olisinkin halunnut jatkaa. Kävelytin Vilmaa kauan ja maksoin Hallelle hyvästä valmennuksesta.
Rankan treenin jälkeen vein hikisen hevosen talliin hoidettavaksi. Riisuin oitis Vilmalta varusteet ja käärin pintelit pois. Laitoin tammalle riimun päähän ja talutin sen riimunarussa ulos. Ulkona kiinnitin Vilman seinässä olevaan renkaaseen ja avasin letkusta hanan ja aloin viilentämäään hevosta viileällä vedellä. Vilma nautti viilentävästä hoidosta ja nosti ylähuulen rullalle. Pesin hiet pois nivusista, satulan kohdasta ja ryntäistä. Kun tamma oli ihan märkä, suljin hanan ja enimmät vedet vedin pois hikiviilalla. Puhdistin kaviot ja annoin Vilmalle pienen kiitosnamin. Talutin tamman tarhaan ja hevonen meni oitis piehtaroimaan. Suljin portin ja menin talliin siivoamaan jälkeni.
Loppu
|
Vastaus:
Hyvä, valmennus sujui oikein mukavasti teillä. Vilma vissiin näin kesällä alkaa olemaan tahmeahko? Alkutunnista vaan todella paljon tuollaisia vauhtiharjoituksia jotta saadaan tamma hereille :) |
|
| Nimi: Vappu |
29.05.2014 11:47 |
Pitkästä aikaa tarinaa :)
Äidin auto kaartui Sumurinteen pihaan. Nousin hymyillen autosta, ja vilkutin äidilleni. Äit ivilkutti hymyillen takaisin, ja lähti. Äitillä ei ollut tänään töitä, joten sain häneltä kyydin tallille. Käänsin katseeni Ruskan tarhalle. Se oleskeli siellä tyytyväisesti. Lähdin kävelemään tarhalle. Tänään ratsastaisin hoitsullani, kentällä. Pian olin orin tarhalla, ja otin sen riimunarun portilta. Menin tarhaan, ja otin Ruskan kiinni. Lähdin taluttamaan sitä talliin. Ruska rupesi melkein heti esittämään, joten komensin sitä topakasti. Se asettui. Hetken kuluttua olimme tallissa.
Laitoin orin kiinni käytävälle, ja jätin riimunarun sen oveen. Sitten lähdin satulahuoneeseen. Ensiksi vein orin harjapakin tämän luokse, ja sitten aloin etsimään varusteita. Etsin orin satulan ja suitset, ja vein ne tämän luokse. Sitte avasin harjapakin, ja harjasin orin läpi pölärillä. Ruska vähän steppaili, mutta pian asettui kun vähän komensin. Kun olin harjannut Ruskan pölärillä, otin pehmeän harjan ja harjasin orin pään. Sitten vielä selvitin tämän jouhet. Putsasin vielä kaviot, ja sitten sainkin jo aloittaa varustuksen. Nostin ensin satulan, ja laitoin sen Ruskalle. Sitten suitset. Ruska oli muuten kiltsiti, mitä nyt ei ensin halunnut ottaa kuolaimia. Pian kuitenkin varusteet oli orin päällä, joten mittasin vielä jalustimet. Sitten valmistin vielä itseni, ja irrotin Ruskan. Lähdin viemään sitä kentälle.
Ruska esiintyi taas vähän, mutta kuitenkin rauhoittui pian. Pian olimme kentällä. Suljin portin perässäni, ja vein Ruskan kaartoon. Sitten laitoin sen valmiiksi, sisi ohjat kaulalle ja viimeinen tarkistus satulavyölle. Sitten hyppäsin selkään. Annoin Ruskalle käskyn lähteä käyntiin, ja se lähtikin nätisti. Ohjasin sen uralle. Menin jonkin aikaa suoraan kumpaakin suuntaan, ja sitten aloin tekemään voltteja, pysähdyksi, peruutuksia jne. Ruskalla oli aluksi vähän vaikeuksia keskittyä, mutta hetken kuluttua se meni kaikki jutut hienosti. Tein näitä kumpaakin suuntaan, ja sitten aloin ravailemaan. Tein raviverkat samalla lailla kuin käyntiverkatkin, eli ensiksi molempiin suuntiin suoraan, ja sitten voltteja. En kuitenkaan tehnyt pysähdyksiä tai peruutuksia. Ravailtuani jonkin aikaa otin käynnin. Annoin Ruskalle hieman ohjia, ja kiersin kenttää rauhallisesti käynnissä. Parin kierrokse jälkeen keräsin ohjat, vaihdoin suuntaa ja kannustin pojun raviin. Ravasin pari kierrosta, kunnes kulmassa nostin laukan. Ruska lähti mukavaan, hieman reippaaseen laukkaan. Laukkasin jonkun aikaa, kunnes otin ravin ja vaihdoin suuntaa. Menin tähän suuntaan kierroksen ravia, ja sitten nostin laukan. Laukkasin suurin piirtein saman verran kuin äskenkin, ja sitten otin ravin. Menin sitä jonkin aikaa, kunnes otin käynnin. Annoin Ruskalle pikkuhiljaa ihan löysät ohjat, ja se venytteli kaulaansa hartaasti. Kun ori oli jäähtynyt tarpeeksi, ohjasin sen kaartoon ja jalkauduin. Nostin jalustimet ylös ja otin ohjat kaulalta, ja sitten vein orin talliin.
Laitoin Ruskan kevyesti kiinni, eli riimun kaulalle. Otin ensimmäiseksi suitset pois, heitin ne olalleni ja laitoin riimun kunnolla. Sitten huuhdoin kuolaimet ja vein suitset paikoilleen. Tämän jälkeen otin satulan pois, ja vein senkin takaisin paikoilleen. Sitten harjasin Ruskan kevyesti läpi pölärillä, ja tarkistin vielä kaviot. Vein harjapakin paikoilleen, ja kun palasin Ruskan luokse, hätkähdin. Orin vieressä seisoi nainen.
-Hei! Sinä varmaan olet Ruskan hoitaja, Vappu? Tämä kysyi.
-Kyllä, sanoin ystävällisesti.
-Hyvä! Minä olen tallin omistaja, Halle, tämä jatkoi. Nyökkäsin tietämättä mitä vastata.
-Ja asiani oli siis se, että laita vaan Ruska karsinaan, on jo aika myöhä! Tämä sanoi.
-Juu, mutta voinko ensin siivota sen karsinan? Kysyin.
-Toki, laita vaikka Ruska tuonne kauemmaksi naruihin, pois tieltä! Halle jatkoi ystävällisesti.
-Okei! Vastasin ja irrotin Ruska vein sen kauemmaksi. Kun käännyin, Halle oli lähtenyt. Seuraavaksi hain kottarit ja talikon, ja siivosin Ruskan karsinan läpi. Se oli taas aika siisti. Vein lannat lantalaan, ja kottarit sekä talikon paikoilleen. Sitten laitoin hoitsuni karsinaan, sanoin sille heipat ja siivosin vielä nopeasti jälkeni. Sitten lähdin kotia kohti. |
Vastaus:
Huh ehdin säikähtää että et enää käy täällä :D Tosi hyvä tarina! Saat 45v€ |
|
| Nimi: Nina |
28.05.2014 20:06 |
1.
Tänään purimme vanhempieni kanssa vanhan tallini meidän kodin pihalta. Vilma pääsisi nyt muuttamaan naapuriin, alle kilometrin päähän Pientalli Sumurinteeseen joka oli kaikinpuolin oikein mukava paikka. Saisimme sieltä myös valmennuksia joita me kipeästi tarvitsimme. Vilma nuhti ruohoa kauempana laitumella hiuskutellen kärpäsiä pois hännällään. Alkoi olla jo niin kuuma että päätimme jättää tallin purkamista huomisellekkin.
- Aiotko kohta lähteä sinne uudelle tallille, isäni kysyi.
- Aivan kohta, tuletteko autolla tuomaan tavarat? kysyin.
- Tottakai, et sinä niitä käsin saa, äiti sanoi.
Hain siis Vilman laitumelta ja harjasin sen pikaisesti. Äiti ja isä alkoivat pakata Vilman varusteita citymaasturiin. Ihmettelin itsekin kuinka paljon tavaraa Vilmalla oli. Laitoin kypärän päähän ja Vilmalle suitset ja hyppäsin rautiaan paljaaseen selkään. Paljaita reisiäni alkoi heti kutittaa, koska minulla oli shortit. Huikkasin jo muille että menisin jo edeltä. Vilma lähti korvat hörössä kulkemaan hiekkatietä pitkin Sumurinteeseen.
Tallipiha oli autio kun ratsastin sinne. Tallin muut hevoset hirnuivat aitauksissaan uusille tulokkaille. Kohta tallista ampaisi pirteän näköinen nainen. Hän tervehti minua iloisesti.
- Olen Halle, hän esittäytyi.
- Olen Nina ja tässä on Vilma, kerroin.
- Haluatko viedä Vilman laitumelle? Halle kysyi.
- Joo vaikka, vanhempani tuovat kohta varusteet, kerroin.
Talutin Vilman Hallen perässä pienelle laitumelle joka oli koivujen varjossa. Otin tammalta suitset pois ja Vilma syöksyi heti haistelemaan aidan toisella puolella olevia tammoja. Ne ystävystyivät pian ja päätimme että huomenna ne voisi laittaa samaan aitaukseen. Vilma alkoi laiduntaa ja vein suitset talliin. Pian meidän tavaramme tulivatkin ja aloimme purkamaan yhdessä niitä autosta.
Talli oli todella hieno ja puhdas. Siellä oli todella viileä näin kesäisin ja talvella mukavan lämmin. Laitoimme varusteet satulahuoneeseen omille paikoilleen ja Halle näytti minulle paikkoja.
- Tässä on kalenteri johon laitat ajan jos aiot mennä maneesiin tai kentälle ratsastamaan niin kukaan muu ei silloin tule häiritsemään, ellet halua kaveria kentälle, Halle sanoi.
- Kätevää, nyökin.
Halle esitteli minulle Sumurinteen hienot puitteet. Karsinat olivat mobernit ja suuret ja rakenteet hienot. Karsinoissa oli juoma-automaatit joten ei tarvitsisi kantaa vettä käsin, tosin kuin meidän tallissa. Vilma saisi nyt rauhassa tutustua. Menin laitumen aidalle pitämään sille seuraa. Yksi hieno rautias puoliveriori piti Vilmaa kokoajan silmällä, se oli hieno ori ja mietinkin että voisin kysyä Hallelta astutusta. Nyt kuitenkin lähdin kotiin nukkumaan, sillä tarvitsin voimia purkamaan vanha talli loppuun saakka huomenna.
-Nina |
Vastaus:
Kiva! Vilma näyttää viihtyvän oikein hyvin ja jos haluat niin kyllä Sir Fantasy voi astua Vilman :) |
|
| Nimi: Jenny |
28.05.2014 20:05 |
Ensimmäinen tallipäivä. :)
Pyöräilin tallille koulun jälkeen. Taivaalta pilkotti aurinko, mutta satoi vähän vettä. Käännyin hiekkatielle joka vei Sumurinteeseen. Suuret rauduskoivut ympäröivät tietä. Pian näin punaisen, ison tallirakennuksen. Pyöräilin tallin eteen ja jätin pyöräni siihen. Kiiruhdin nopeasti talliin.
Tallissa oli rauhallista. Eräs nainen tervehti minua ja esittäytyi tallinomistajaksi Halleksi.
"Minä olen Jenny, Helmin uusi hoitaja", esittäydyin ystävällisesti.
"Kiva että tulit. Meillä tallihommia riittää. Voisit hakea Helmin tarhasta ja harjata sen. Sitä saa myös talutella. Karsinakin kaipaa siivousta ja uudet vedet ja heinää tarhaan.. Siinä ainakin hommia", Halle hymyili.
"Juu, käy mulle", huikkasin.
Lähdin hakemaan HElmiä tarhasta.
Helmi oli Ruskan kanssa samassa tarhassa. Kutsuin Helmiä. Tamma katsoi minua yhdessä Ruskan kanssa. Sitten ne kävelivät rauhallisesti portille. Alitin aidat ja kiinnitin Helmin riimuun narun.
"Oi oot niin söpö", kuiskasin Helmille ja silitin sen kaulaa. Silitin vielä Ruskaakin pikaisesti.
Sitten avasin portit ja talutin Helmin ulos sieltä. Portit suljin takanani ja talutin Helmin hoitopuomille.
Kävin hakemassa harjat ja harjasin Helmin perusteellisesti. Tamma käyttäytyi onnekseni hyvin. Putsasin vielä kaviot.
"Nyt olet puhdas", huokaisin iloisesti.
Irrotin vetosolmun puomista ja lähdin taluttelemaan Helmiä tallin lähelle. Helmi ei kiskonut, muutakuin kerran kun se näki tuoretta ruohoa. Lopuksi annoin sen syödä.
Talutin Helmin takaisin tarhaan ja lähdin siivoamaan sen karsinaa. Hain talikon & kottikärryt ja aloin hommiin. Karsinan siivous sujui hetkessä. Vein tavarat paikoilleen ja vein Helmille tarhaan puhdasta raikasta vettä ja heinää. Sitten piti lähteä.
Loppu :) Tuli lyhty tarina! |
Vastaus:
Tosi mukava eka tarina! :) btw se lausutaan -harjasin helmen eikä helmin, mutta ei se haittaa :) Saat hyvästä tarinasta 30v€ |
|
| Nimi: Vappu |
08.05.2014 06:51 |
Eka tarina.
Tulin Sumurinteen tallille ekaa kertaa hoitamaan hoitohevostani Rinteen Ruskaa. Hevoset olivat sisällä tallissa, sillä tarhat olivat tyhjät. Kävelin sisälle tallirakennukseen ja hevoset hörisivät iloisina karsinoissaan. Löysin heti Ruskan karsinan ja katselin hienoa ruunaa hetken. Astuin sitte sisälle karsinaan ja pidin hevoselle seuraa.
- Hei! Tervehdin tallinomistajaa.
- Heippa, olet siis Ruskan uusi hoitaja, Halle sanoi.
- Joo, mitä voisin tehdä? kysyin.
- Voisit viedä Ruskaa ulos ja siivota karsinan ja harjata ruunan sekä puhdistaa sen varusteet.
- Selvä! sanoin
Laitoin Ruskalle riimun päähän ja talutin hevosen ulos tarhaan. Kun päästin hevosen irti, se juoksi suoraan suuren tarhan toiseen päähän. Suljin portin ja menin talliin siivoamaan.
Tottuneesti siivosin Ruskan karsinan lannoista. Talikolla nostelin kikkareet kottikärryihin. Tyhjensin kärryt lantalaan ja hain puhtaita kuivikkeita. Puhdistin ruokakipon ja juoma-automaatin. Vein tavarat paikoilleen ja lakaisin käytävän puhtaaksi. Menin varustehuoneeseen ja puhdistin satulasaippualla Ruskan suitset ja satulan. Harjasin myös suojat puhtaaksi ja järjestin tavarat omille paikoilleen.
Menin hakemaan Ruskan sisälle talliin, mutta ruuna ei millään olisi halunnut tulla. Hain herkkuja houkutukseksi, ja hevosen kiinnostus heräsi ja se tuli luokseni. Kiinnitin narun riimuun ja talutin Ruskan talliin hoitopaikalle hoidettavaksi. Hain Ruskan hoitopakin ja harjasin ruunan huolellisesti kurasta ja pölystä. Suin ruuna ainakin vartin verran ja kampasin jouhet takuista. Puhdistin myös kaviot huolella ennenkuin talutin ruunan karsinaan. Otin riimun pois ja hain hevoselle sylillise heiniä. Katselin hoitoheppaani hetken ennenkuin lähdin kotiin. |
Vastaus:
Ihana ensimmäinen tarina ja hyvin tutustuit Ruskaan, teistä taitaa tulla vielä hyvä pari! Pituus oli ihan hyvä ensimmäiseksi kerraksi saat tästä 30v€ |
|

|
|